Historian markkinoilla: Viinissä totuus

Antiikin Roomassa viini virtasi. Kun aikaisemmin, esimerkiksi Egyptissä viini oli ollut vahvasti eliitin juoma alaluokkien tyytyessä olueen, niin kreikkalaisessa ja roomalaisessa kulttuurissa kaikki joivat viiniä. Tämän seurauksena viini ei ole jättänyt jälkeään ainoastaan taiteeseen ja syntymätilastoihin, vaan juoman ympärille kehittyi valtavat markkinat. Viini oli pitkään yksi Rooman tärkeimpiä vientituotteita.

Viinille oli oma jumalansakin, Bacchus, jonka esikuvana toimi kreikkalainen Dionysos. Kuten jumaltarusto, niin viinikin saapui Italian niemimaalle idästä. Kreikkalaisille viini oli todella lahja jumalilta, mutta aristoteelisen tavan mukaisesti keskitie oli kultainen. Näinpä kreikkalaiset eivät juurikaan harrastaneet dokaamista, vaan sekoittivat viininsä veteen. Raakana viininsä juovat olivat barbaareja ja tärkeintä oli saavuttaa se kuuluisa seitinohut känni, josta keskustelu pulppuaa. Eivät roomalaisetkaan barbaareja olleet, mutta heidän käsissään veden ja viinin sekoitussuhde muuttui astetta tiukemmaksi. Julkijuopottelu oli näin myös yleisempää.

Carvaggion näkemys Bacchuksesta 1500-luvun lopulta.

Yhteiskunnallinen asema ratkaisi amforan sisällön

Roomalaiset viininjuojat joivat viinejä sen mukaan, mihin yhteiskuntaluokkaan he kuuluivat. Pompeijilaisen kuppilan seinää koristi hintataulu: ”yhdellä as:lla voit juoda viiniä, kahdella saat parasta, mutta neljällä voit juoda Falernumia”. Todennäköisesti aitoa Falernumia ei valikoimasta kuitenkaan löytynyt, sillä se kelpasi jopa keisarin kurkun kostukkeeksi. Merkillä oli roomalaisen eliitin keskuudessa paras brändi ja näin myös kovin hinta. Tekotapa, rypäle, alue ja maine määrittivät tuotteen arvon – aivan kuten nykyäänkin.

Mutta antiikin bisneksessäkään asiat eivät olleet varmoja ja ikuisia. Ennen keisari Augustinuksen aikaa (27 eaa.­­­­­–14 jaa.) paras mitä markkinoilta sai oli Caecubum-niminen viini. Noin vuosisata myöhemmin Plinius vanhempi kirjoitti kuuluisan tietokirjansa, Naturalis historian. Se käsitteli miehen mielenkiinnon kohteita maan ja taivaan väliltä, unohtamatta tietenkään viiniä. Kirjoittamishetkellä Caecumin maine oli tyystin menetetty. Osaksi tämä johtui valmistajien huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta ja myös keisari Neron kanavanrakennushankkeista, jotka tuhosivat osittain viinin kasvuympäristön.

Vaikka keisarien hienoimmat ja kalleimmat roomalaiset viinit saattoivat olla jopa toistasataa vuotta vanhoja, tavallinen roomalainen päiväjuoma oli alle vuoden vanhaa punkkua savimukista nautittuna. Mitä alemmaksi yhteiskunnallisessa arvoasteikossa laskeuduttiin, sitä huonommaksi viini muuttui. Esimerkiksi legioonalaiset sammuttivat janonsa poscalla ja orjat loralla. Viinin jakamasta yhteiskunnasta on jäänyt elämään sanonta myös yhteiskunnan pohjasakasta.



Viinin valmistusta kuvattiin myös aikalaistaiteessa.

Viinillä valtavat markkinat

Yhteiskunnasta löytyi viini jokaisen lompakolle ja tuotteen ympärillä pyöri valtava talous. Viininvalmistus työllisti maanviljelijöistä ja tavernanpitäjistä aina ruukunvalmistajiin. Ja koska taloudellisesti oli järkevintä kuljettaa tavarat meritse, lastattiin viiniamforat tuhansiin laivoihin. Näin työllistyivät merimiehet ja laivanrakentajat. Viini myös muodosti lääketieteen selkärangan ja sitä käytettiin myös uskonnollisissa riiteissä: viini oli osa jokapäiväistä elämää.

Roomalaiset varmistivat pitkään lainsäädännöllä oman asemansa markkinoilla. Vuodesta 154 eaa. viininvalmistus kiellettiin Alppien pohjoispuolella. Niinpä viiniä rahdattiin valtavat määrät Galliaan ja muihin provinsseihin, jossa se vaihdettiin orjiin. Tällä tavoin Rooman väkiluku kasvoi kasvamistaan. Kansanjuhlissa oli tapana tarjota leivän ja sirkushupien lisäksi myös viiniä nimeltä Mulsum. Eipä aikaakaan kun viiniä ei enää kannattanut rahdata Alppien toiselle puolelle, kotoa kun löytyi tarpeeksi suuret markkinat. Kysyntä oli itse asiassa niin suuri, että viiniä jouduttiin lopulta tuomaan provinsseista.  Olikin tavallista, että Italian laatuviinejä rahdattiin provinssien yläluokalle ylellisyystuotteeksi ja vastineeksi provinsseista tuotiin toisen luokan viinejä roomalaiselle rahvaalle. Viinin ilosanoma levisi roomalaisten johdolla nykyiseen Länsi-Eurooppaan.

Pompeijin seutu oli yksi tärkeimmistä viinintuottajista Rooman valtakunnassa. Vesuviuksen purkauduttua vuonna 79 myös alueen viiniviljelykset tuhoutuivat. Viinin määrä valtakunnassa ei vastannut kysyntää ja hinnat nousivat. Keskiverto Rooman kaupungin asukas joi puolilitraa viiniä päivässä, joten tarve juomalle oli erittäin suuri. Viininviljelijät yrittivät paniikinomaisesti viljellä missä vain pystyivät. Näin viljapellot saivat osittain väistyä. Seurauksena viinin tarjonta kasvoi, hinnat alenivat ja lopulta esiintyi valtavaa ylitarjontaa. Ikävänä seurauksena viinibuumissa oli se, että muu maanviljelys kärsi. Nyt ihmiset olivat toki humalassa, mutta nälissään.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nainen kaataa viiniä mosaiikissa.

Valmistustavat kehittyvät

Koska viinin merkitys oli niin suuri, myös sen valmistustavoissa tapahtui roomalaisten johdolla paljon kehitystä. Oppineet tunnistivat rypälelajikkeita ja listasivat niiden erilaisia ominaisuuksia. Viinin valmistustavat muuttuivat sen mukaan, mikä oli yleisön tahto maun suhteen. Esimerkiksi Augustuksen aikana muodissa olivat vahvat ja makeat viinit, joten rypäleet korjattiin talteen vasta ensimmäisten syksyn pakkasten aikana. Myös säilöntämekanismit kehittyivät, mikä mahdollisti jopa yli satavuotiaat viinit. Olivatpa roomalaiset ilmeisesti myös ensimmäisiä, jotka säilöivät viiniä lasisiin astioihin.

Viinin ympärillä ei tosiaan pyörinyt nappikauppa. Juoma oli ehdoton hittituote ja sitä juotiin antaumuksella koko yhteiskunnan voimin. Jopa eläimet saivat osansa, sillä viinin pohjasakan kerrottiin tekevän turkin kiiltäväksi ja karjan pulskaksi. Osa viineistä nautittiin kullatuista pikareista ja osa puolestaan savisista. Erot viinien välillä johtuivat pitkälti osaamisesta, valmistustavoista, rypäleistä ja maantiedosta, mutta brändillä oli oma vaikutuksensa. Keisarin suosikki oli myös usein hovin suosikki.

 

Roomalaisten bakkanaalit ovat inspiroineet taiteilijoita kautta historian.